Siirry sisältöön

Ystävyydestä yrittäjyyteen: Kolme kaverusta uudistamassa remonttialaa

Aito on suomalainen remonttialan uudistaja, jonka takana seisovat kolme visionääriä: Pyry Laakso, Lauri Junnila ja Johan Brear. Vuonna 2020 perustettu Aito juontaa juurensa heidän yhteiseen haluun muuttaa perinteistä remonttialaa. Kolmikon erilaiset taustat ja lähtökohdat loivat ainutlaatuisen dynamiikan Aidon perustalle.

Yhteinen matka alkoi jo parikymmentä vuotta sitten Vammalassa, jossa Lauri ja Pyry ystävystyivät ylä-asteella. Johan liittyi kuvioihin vaihto-oppilasvuosina Etelä-Koreassa vuonna 2010, jolloin hän tapasi Laurin.

-Viimeinen asia mitä Aasiassa reissatessa halusin oli tavata lisää suomalaisia. Vaihtariporukkamme halusi kuitenkin ehdottomasti tutustuttaa meidät toisiimme, Johan nauraa. 

Viisi vuotta myöhemmin koko kolmikko tapasi ensimmäistä kertaa. 

Visio ja sen toteutus

Idea Aidon perustamiselle syntyi pitkän pohdinnan ja yhteisen yrityshalun tuloksena. Pyryn kokemus remonttialan myyntityöstä toi tarvittavan tiedon alan heikkouksista, joita Aito lähtisi paikkaamaan. 

-Palanen joka puuttui, oli syvällinen ymmärrys yrityksen perustamisesta ja kaikesta, mitä siihen liittyy, Pyry kertoo.

Laurin systemaattinen näkökulma yhdistettynä Johanin tuntemukseen Slush- ja startup-maailmasta loi otollisen pohjan Aidolle. 

He kaikki näkivät potentiaalin muuttaa remonttialaa innovatiivisen lähestymistavan kautta, ja usko Aidon menestykseen sai heidät tarttumaan tilaisuuteen. Aito perustettiin keväällä 2020, juuri ennen koronapandemian eskaloitumista.

Nykyiset työnimikkeet heijastavat kunkin perustajan roolia yrityksessä: Pyry toimii myyntijohtajana, Johan hallituksen puheenjohtajana ja Lauri toimitusjohtajana.

Yhteiset muistot vahvistavat sitoutumista

Menneisyydestä muistuu mieleen useita merkittäviä hetkiä. 

-Ensimmäisen vaatimattoman toimistotilan saaminen on jäänyt vahvasti mieleen. Se teki Aidosta konkreettista, kertoo Johan. 

Pyry puolestaan muistaa ensimmäisen strategisen tapaamisen Johanin ja Laurin kanssa: 

-Istuimme Stockmannin yläkerrassa lounaalla, ja suunnittelimme tosissaan Aidon perustamista. Se on jäänyt mieleen todella inspiroivana hetkenä.

Lauri muistelee yritystoiminnan alkuun saattamista koronapandemian keskellä:   

-Ensimmäisenä operatiivisena päivänä kirjoitin 5 työsopimusta. Samalla mietin, että mitenköhän ihmisille maksetaan palkat. 

aito-perustajat-02

Arki Aidolla inspiroi edelleen

Päivittäinen motivaatio työhön kumpuaa monista lähteistä.

Lauria innostaa mahdollisuus muuttaa remonttialaa ja rakentaa tulevaisuutta Aidon monipuolisen tiimin kanssa.

-Tiimimme kokonaisuus on avainasemassa. Jokaisen yksilölliset onnistumiset ovat kaikille yhtä tärkeitä, Lauri kertoo. 

Johanin mukaan Aidon rajattomat mahdollisuudet sekä tulevaisuuden näkymät pitävät hänen motivaationsa yllä. Pyryn intohimo perustuu aitoihin asiakaskohtaamisiin ja henkilökohtaisen myyntityön tärkeyteen. 

Aito erottuu edukseen perustajiensa ainutlaatuisista taustoista ja lähtökohdista, jotka täydentävät toisiaan luoden vankan pohjan yritykselle. Aito on esimerkki siitä, kuinka erilaisuudet voivat synnyttää menestyksen - tuoden iloa, työpaikkoja ja turvaa tulevaisuuteen synkkinäkin aikoina.


Sukittajan ammatti Aidolla

Sukitus ei vaadi viemäritöiden osaamista, työhön perehdytetään taustasta riippumatta. Koulutus tapahtuu oppisopimuksen tavoin käytännön työn kautta.

Lue lisää

Sukitus perinteisen putkiremontin haastajana

Nykyaikaisissa viemäriputkistojen korjausmenetelmissä käytetään tekniikkaa, joka tunnetaan nimellä sukitus tai sukittaminen.

Lue lisää

Mitä viemärien sukitus maksaa?

Viemäriremontti sukittamalla toteutettuna on erittäin kustannustehokas tapa toteuttaa vanhojen viemäriputkien uudistaminen. Perinteiseen...

Lue lisää